maanantai 23. helmikuuta 2015

Piharemontin eteneminen taloyhtiössä. Osa 1.



Vuosien mittaan on tullut käytyä mitä erikoisemmilla asiakaskäynneillä. Sama pätee tarjouspyyntöihin. Ennen kuin on ostamassa jotain olisi hyvä tietää mitä on ostamassa ja mitä se saisi maksaa. Kun tarvitaan pihalle "jotain kivaa ja edullista" ei välttämättä kannata ensin soittaa urakoitsijalle. Suunnittelijallekin olisi hyvä olla jotain kättäpitempää. Hyvä tarjouspyyntö lähtökohdin esimerkiksi. Eli kerrataampa ne rakennushankkeen vaiheet:

Seuraavassa kuvataan saneeraushankkeen vaiheet. Jokainen hanke on erilainen ja laajuus voi vaihdella huomattavastikin. Seuraavat vaiheet sisältyvät kuitenkin jokaiseen hankkeeseen. Jokin vaihe voi olla huomattavan pieni, mutta silti se siellä esiintyy ja on aina tärkeä.

Liitän tähän vanhan kuvan arkistojen kätköistä. Näyttää pitävän edelleen paikkaansa.




Kuvassa on rakennushankkeen perusprosessi. Laatikoihin on kuvattu prosessin osat yleisesti.

Tästä peruskuviosta ei selviä eri tahot joita kukin osa koskee ja millä tavoin.

Yhtäaikaiset hankkeet
Kuten huomataan on kaavio aivan sama kuin muussakin rakentamisessa. Eli jos yhtiössä on muita yhtäaikaisia hankkeita kuten julkisivuremontti sujahtaa nämä hyvin yhteen ja parantaa lopputulosta entisestään.

Jatkuu
Seuraavissa osissa paneudun tarkemmin kuhunkin laatikkoon ja niihin liittyviin päätöksiin. Samalla seurataan kustannusten kerääntymistä ja vähän rahan menoakin.

Osa 2 - tarveselvitysosa 3 - hankesuunnitelmaosa 4 - suunnitteluosa 5 - rakentaminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti